Törmäsin tähän ohjeeseen jonkun blogi sivuilla mutta en kuolemaksenikaan muista kenen. Eli tämä ei ole siis minun keksintöni! Teimme siis "köyhän" miehen räsymatot. Siihen tarvitaan esim. pellavakangasta pohjaksi, liimaa, kärsivällisyyttä ja kasa sukan/lapasen kutomisesta jääneitä villalanganpätkiä. Ekassa kuvassa näette maton tekoa, toisessa yhteiskuva valmiista matoista ja kolmannessa on kuvakollaasi tekovaiheesta.

Matoista tuli ihan sen näköisiä kuin ne olisi oikeita räsymattoja (ainakin kaukaa katsoen). Upea ja helppo tekniikka tehdä mattoja.

Lisäksi pidimme materiaalikirpparin eli kuka halusi niin toi itselleen tarpeetonta/ylimääräistä tavaraa jota sitten sai toiset ottaa ihan ilmaiseksi.

Ja uskokaa pois kyllä sitä tavaraa tulikin vaikka kaikki eivät tuoneetkaan materiaalia mukanaan. Ja melkein yhtä paljon sai viedä takaisin, kun toisten tuomista tavaroista löytyi kaikkea tarpeellista. Eli siis oma tavaravuori ei sitten niin paljon pienentynytkään.